Iskän vai äiskän poika??


1. Näytetäänkö me samalta?

2. Vaiko sittenkin me?

Siitä lähtien kun Nemo syntyi, olen bongannut siinä yhtäläisyyksiä sekä isänsä että äitinsä kanssa. Nyt kun herra itsekin alkaa olla aikuisen hevosen mitoissa, on sitä entistä hauskempaa verrata omiin vanhempiinsa!

Minun silmääni moni asia Nemossa on täysin kuin isällään, kun taas toiset seikat on selvästi peritty äidiltä. Mutta silti esim. sen ilmeissä ja päässä yleensäkin erotan tasaisesti molemmat vanhemmista. Samaa totesi isän omistaja, kun Nemon viime syksynä livenä näki, että alkuun katsoi ihan kuin Rolle olisi kävellyt pimeästä aitasta esiin. 

Kumpaan sinä näet enemmän yhtäläisyyksiä, ja onko joku asia, jonka yhdistää selvästi toiseen vanhemmista? 

Vertailukuvia Lottaan tuli huomattavasti vähemmän, mutta toisaalta niitä on blogi pullollaan, joten aineistoa kyllä löytyy ;)

3.

4.

5.


6.

7.

8.

9.

10.


11.

12.

13.


14.

ps. Kai tunnistat kaikista kuvista, missä esiintyy Nemo ja missä jompi kumpi vanhemmista?

Haluatko kalliin ja tehokkaan kuntokuurin: ruunaa hevonen!



Nemon ruunauksesta on nyt kulunut viikko ja kolme päivää, ja ensi alkuun voisin todeta, että kaikki on sujunut todella hienosti toipumisen osalta. Onhan tämä ollut jokseenkin kiireistä ja raskasta aikaa, kun olen suunnilleen asunut tallilla viikon verran, mutta samalla kävi kyllä uskomaton tuuri ruunauksen ajankohdan kanssa!

Ensinnäkin se helpotti kummasti, että pääsiäisloma ja pidemmät vapaat osuivat juuri jälkihoidon kohdalle, toiseksi olin yövuorossa töissä ruunausviikolla, joten pääsin hienosti käymään tallilla sekä aamuin että illoin ennen ja jälkeen töiden, ja kolmanneksi onhan nämä kelit olleet pääasiassa niin täydelliset kuin ikinä voi olla!

Joku mahdollisesti kotiruunausta suunnitteleva saattaa olla kiinnostunut, mitä haavojen hoitoon kuuluu ja miltä paraneminen näyttää, joten yritän suunnilleen tiivistää, miten meillä on homma toiminut. Jokainen hevonen toki paranee yksilöllisesti, ja varmaan joku toinen ell saattaa antaa hieman erilaisia ohjeita kuin toinen, vaikka pääasiassa homma toimiikin samoin?

Tärkein ohje ruunauksen jälkeen on kuitenkin kävely! Kävely ehkäisee turvotusta haavoissa, ja sitä saa harrastaa niin paljon kuin ikinä sielu sietää (itseni tuntien varmistin erikseen lääkäriltä, voiko kävelyttää liikaa?! Ei kuulemma..) Olisi siis hyvä järjestää hevosen olosuhteet niin, että sillä olisi kävelyyn aktivoiva ympäristö eikä laisinkaan pidempiä aikoja paikallaan seisomista. Kävelyn ohella hoitoon kuuluu haavan suihkuttaminen vedellä, myös sormella voi pyöräyttää haavan sisäpuolelta mahdolliset ylimääräiset möhnät pois. Näiden lisäksi alkuvaiheessa syötetään sulfakuuri ja kipulääkettä, jotka Nemolle molemmat menivät suun kautta. Antibiootti oli jopa niin hyvää, että hevonen nuoli kipon putipuhtaaksi jokaisen ruokakerran jälkeen - kävipä siis helposti lääkitseminen!

Ruunauspäivänä

Nemon toimenpide suoritettiin puolen päivän tienoilla kotileikkauksena hevonen pystyssä. Ell ei halunnut kaataa hevosta, sillä siinä on aina riskinsä. Totta kai jo pelkkä narkoosi on aina pieni riski, mutta myös hevosen kaatuminen voi aiheuttaa vammoja, kuten myös joskus (harvinaista kyllä) jopa ylösnousu ruunauksen jälkeen on saanut suolet pullahtamaan ulos haavoista. Kaikki aiemmat ruunaukset, joissa itse olen ollut läsnä, on suoritettu kaadettuina ja ilmeisesti pienet hevoset yleensäkin kaadetaan. Onnekseni meidän lääkärimme halusi ajatella hevosen parasta ja leikata seisaaltaan, eikä kuulemma ollut laisinkaan pahoillaan työasennosta. Helposti homma kyllä näyttikin sujuvan.

Leikkauksen ja rauhoituksen jälkeen Nemo joutui seisomaan vielä pari tuntia paikoilleen kahlittuna, sillä hevonen ei ikinä saa päästä syömään heti rauhoituksen jälkeen. Odottelin siis niin kauan, että koko kroppa on varmasti hereillä ennen kuin päästin sen pihattoon ja heinäkasan ääreen. Ruunauspäivän ajan ja seuraavan yön Nemo joutui seisomaan omassa pienessä yksiössään pihaton perällä. Vielä tässä vaiheessa ei saanut kävelyttää eikä pahemmin muutoinkaan liikkua. Illalla kävin antamassa ensimmäisen annoksen antibiootteja ja tarkistamassa, että kaikki on kunnossa.

Nemon yksiö ensimmäisen päivän ja yön ajan.

Patea kiukutti suunnattomasti, kun hän ei päässyt Nemon mukaan!

Ensimmäinen päivä ruunauksesta

Ajelin tallille heti aamukuudelta töiden jälkeen ja tällöin oli ensimmäinen hoitokerta ohjelmassa. Annoin siis Nemolle antibiootit, kipulääkkeet, putsasin haavat vedellä ja lähdettiin kävelemään. Ensimmäinen aamulenkki taisi olla neljän kilometrin verran.

Koska tässä vaiheessa kävely oli erittäin suotavaa, mutta puolestaan riehuminen missään nimessä ei, jätin Nemon ja Paten kahdestaan pieneen tarhaan pihaton ympärille. Niillä on halutessaan mahdollisuus ottaa muutamia raviaskeleita, ehkä jopa laukka-askel tai pari pihaton ympärillä, mutta eihän tuollainen pieni tila missään nimessä kannusta sen suuremmin riehumiseen. Illalla ennen töihin menoa kävin suorittamassa samat toimenpiteet ja uuden hieman pidemmän kävelylenkin.

Erittäin virtaisan hevosen kanssa liikenteessä aamuseiskalta.

Ainoa hetki kun voi rauhoittua, on silloin kun syö.
Ei oikein tuo yön yli seisominen sopinut Nemon feng shuihin..

Harvinaisen surkea kuva, mutta tältä näytti vajaa vuorokausi toimenpiteen jälkeen.

Toinen päivä ruunauksesta

Samat kuviot jatkuivat kuin eilen. Tosin tässä vaiheessa otin pienen riskin ja vein pojat metsätarhaan aamulenkin jälkeen. Metsässä on tilaa huomattavasti paljon enemmän, joten siellä liikkumista tulee väkisin lisää pieneen tarhaan verrattuna. Metsässä on paikoitellen hyviä laukkapätkiä, joten näitä ehkäistäkseni virittelin melkoisen määrän lankoja metsän keskelle puusta toiseen. Näillä langoilla yritin tukkia parhaat mahdolliset juoksupaikat metsästä, sekä samalla toki hieman lisätä kävelyn määrää, kun suorat reitit on katkaistu.

Iltalenkin yhteydessä otin hevoset kuitenkin vielä yksi pihattotarhaan, kun he ovat tottuneet "sisätiloissa" välillä olemaan ja öisin on ollut vielä kiitettävästi pakkasta. Vähitellen siis alettiin totuttelemaan elämään metsässä.

Jaksaa jaksaa painaa painaa.

Pihattotarha. Pienemmän oviaukon vieressä menee langat, jotka estävät pääsyn laitumelle. 

Taas vähän huonoa kuvaa, Nemo ei olisi millään seissyt hetkeäkään paikoillaan,
enkä jaksanut väsyneenä ja täysin valmiina lähtemään kotiin nukkumaan juurikaan panostaa kuviin..

Toinen puoli on alusta alkaen ollut vähemmän turvoksissa sekä pienemmän ja siistimmän näköinen kuin toinen.


Kolmas päivä ruunauksesta

Samat kuviot jatkuivat kuin eilen. Kävelemässä käytiin aamuin illoin, päivän pojat viettivät metsässä ja yksi joutuivat pikkutarhaan ihmettelemään.

Metsänpeikko aamupakkasella.

Boooooring..

Vähän erilaista kuvakulmaa.

Tämä on se pienempi ja siistimpi haava.

Neljäs päivä ruunauksesta

Edelleen samat kuviot jatkuivat. Hevosen kävin hoitamassa aamuin illoin (suihkutus, antibiootti kahdesti päivässä, kipulääke kerran, kävelylenkit). Vielä siirtelin poikia aamuisin metsään ja iltaisin takaisin pihattoon.

Ryhmärämä 10km pääsiäisretkellä. Vähänkö meitä katsottiin pitkään, kun tultiin tällä porukalla vastaan :D

Tässä vaiheessa lähetin leikanneelle ell kuvan ja kysyin, onko kaikki kunnossa.

Hyvältä kuulemma näyttivät molemmat haavat.

Reippailijat palanneet iltalenkiltä raekuuron yllättäessä!

Viides päivä ruunauksesta

Pojat saivat muuttaa kokonaan metsään. Tämä helpotti jo omaa elämää sen verran, ettei tarvitse niitä kuskata ees taas, sillä joka tapauksessa töiden taas alettua pääsiäisen jälkeen olisi jäänyt aamu- tai iltakäynti väliin. Hevoset ovat tottuneet hyvin olemaan metsässä, osaavat nukkua siellä kuivalla pehmeällä alustalla ja Patekin näytti viihtyvän hienosti yksin sen aikaa, kun Nemo on poissa. Eipä siis ollut oikeastaan mitään syytä enää hakea hevosia yöksi pikkutarhaan ja turhaan seisomaan pieneen tilaan, kun on myös parempi vaihtoehto käytettävissä.

Tällöin laitettiin myös ekan kerran kärryt perään ja pääsin itse vaihteeksi lenkille muutoin kuin omin jaloin! Kyllä kelpasi. Saatiin Pate kaveriksi mukaan, joten käytiin heti reipas 10km käyntilenkki heittämässä poikien kanssa. Ilmeisesti hieman olisi saanut jo alkaa ravaillakin, mutta otin varman päälle ja käveltiin vielä tässä vaiheessa.

Auringonpaistetta ja kirpeitä pakkasaamuja on riittänyt.

Avonaisempi haava kerrankin kunnon kuvassa.


Samainen puoli.

Ja se pienempi haava.

Pate osaa hienosti kulkea edellä, vaikka Nemo onkin se porukan "turvasatama" :D

Kuudes päivä ruunauksesta

Muistaakseni sulfa ja kipulääke olivat tässä vaiheessa loppuneet, joten enää suihkutus ja kävelytys kuuluivat ohjelmaan. Saimme jälleen Paten kaveriksi, joten hypättiin hevosten selkiin ja käytiin ratsastamassa ensimmäistä kertaa yhteinen maastolenkki! Tämä oli myös ensimmäinen päivä, kun jätin lenkin yhteen päivässä. Viisi päivää jaksoin käydä aamuin ja illoin, mutta kieltämättä minun lisäkseni myös Nemo alkoi jo vähitellen näyttää siltä, että ihanko oikeesti taas ollaan menossa?!

Parasta!

Oletteko huomanneet, että hevoset seisovat lähes aina koko kylki aurinkoon päin? Herra aamutorkuilla.

Viikko ruunauksesta

Kävimme jälleen ratsastamassa maastolenkin molemmilla pojilla. Tässä vaiheessa uskalsin ottaa ravin mukaan ja sisällytettiin lenkkiin muutama pieni ravipätkä. Ihan hirmuisen löysä ja laiska Nemo on ollut liikkumaan melkein tässä koko ajan (parin ensimmäisen päivän hirmuisen höökäämisen jälkeen), mutta tiedä sitten, onko se oikeasti niin löysä ja tylsistynyt, vai onko sen haava kipeä?

Jälleen aamutorkuilla ja molemmat kylki aurinkoon.

Pupu <3

Tunnin maastolenkin jälkeen.

Eräällä kävelylenkillä tuli vastaan vieras hevonen, ja Nemo kyllä todisti olevansa vielä täysin ori, sen verran rupesi jalka vipattamaan ja etupää nousemaan. Kummasti nuo fiilikset muuttuvat, kun perässäkiskottava viiden tonnin paino salamana muuttuukin erittäin kevyeksi tanssahtelijaksi..


Metsäretkellä.

Edelleen on jatkettu lenkkeilyä päivittäin, mutta ajattelin kyllä piakkoin pitää jo vapaapäivän touhusta. Nemo on tosiaan ollut välillä niin kyrsiintyneen näköinen, että minulla alkaa nousta tatti otsaan raahatessani sitä väkisin mukana. Muutoinkin tuo hevonen on muuttunut ihan ruunaksi. Sen kroppa on erimallinen kuin ennen. Ihan oikeasti. Minä näen siinä selviä muutoksia ruumiin mallissa! Sen lisäksi Nemo voisi seistä paikoillaan vaikka hamaan maailman tappiin. Ainahan se on osannut seistä hyvin, koska sitä asiaa sen kanssa on jatkuvasti tankattu ja harjoiteltu. Mutta siinä missä se tähän asti on seissyt pyynnöstä sen aikaa kun käsketään, nyt se ehkä nukahtaisi niille jalansijoilleen seuraavaksi kolmeksi tunniksi, kun sen johonkin jätät seisomaan..

Isompi puoli on sekin alkanut pienentyä.

Tavallaan olen hirmu surullinen siitä, millainen Nemo on nyt muutaman päivän ollut. Siitä on ihan tyystin kadonnut sellainen tietty pilke ja aktiivisuus, sellainen poikamainen "hyväjätkä" -fiilis, ja tilalle on tullut parikymppinen vanha papparainen, joka laahustaa narun perässä ja on niin kuin ei olisikaan. Toivon että tämä tulee vielä muuttumaan, sillä eihän näin reilun viikon jälkeen voi oikeasti mitään sanoa. Lisäksi Nemo on nyt ollut niin rankalla liikutuksella, että sille todellakin vapaat tekisivät enemmän kuin hyvää. Jostain voisi yrittää myös kehitellä lisää virtaa ruokinnan kautta, mutta koska mitään vähääkään lihottavaa ei ole syytä syöttää, enpä tiedä onko sellaista ratkaisua olemassakaan..?

Retkikunta valmiina lähtöön. 

Tosin huomhuom(!!), lisättäköön vielä, että olen tämän viikon ajan käynyt aina aamuisin tallilla, sillä olen iltavuorossa töissä. Hevosilla on varsin tarkka vuorokausirytmi, ja siihen kuuluu aamu-unet noin 8-10 välillä. Joka aamu kun olen mennyt tallille, ovat pojat olleet torkkumassa auringonpaisteessa. Ja olen jo kauan aikaa huomannut, että Nemolla on täysin eri vireystila lähteä hommiin vuorokaudenajasta (ja välillä myös kelistä) riippuen. Ja tätä käytin hyväkseni muun muassa silloin, kun virtaa oli aivan liikaa ja piti saada kierroksia hevosesta alas. Voi siis hyvinkin olla, että olen pari päivää joutunut roudaamaan perässäni sitä kesken väsyneimmän aamuhetken liikkeelle pakotettua hevosta.. Seurataan siis alkaako taas energiaa löytyä, kun muutama vapaapäivä tulee alle ja vaihdetaan liikutus pois sieltä unihetken ajasta. 

Sitäkin piti seurata, ettei haava mene liian aikaisin umpeen. Tämä on vielä auki, mutta ei kauaa.

Toinen puoli tulee vähän jälkijunassa.

Laskin tuossa ensimmäisen neljän päivän jälkeen, että myö olemme kävelleet (siis molemmat ihan omin jaloin) noin 45km neljässä päivässä. Sen jälkeen olikin ohjelmassa ajoa ja ratsastusta, mutta ensimmäinen viikko ruunauksen jälkeen sisälsi hevoselle yhteensä kävelyä vajaan 65km. Itseni tuntien ja juuri tämän takia kysyinkin etukäteen lääkäriltä, voiko hevosta kävelyttää liikaa ;)

Onko teillä kokemuksia ruunauksen hoidosta? Saitteko erilaisia ohjeita? Sujuiko kaikki hyvin? Entä missä vaiheessa oikeasti huomasitte, että hevosen luonne on muuttunut ja mihin suuntaan?

Vuonisten messutunnelmia


Vähän näin jälkijunassa itse tapahtumasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?


Hevoset-messuilla tavattiin tänä vuonna upean paljon vuonohevosia, eli rotu oli varsin hyvin edustettuna, vaikka rotuesittelyyn saikin jälleen vain kaksi hevosta ottaa mukaan. En ollut tänä vuonna (ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen) mitenkään osallisena järjestämässä vuonisten esiintymistä messuilla, joten oli varsin mukavaa mennä paikalle vain turistina ihailemaan muiden aikaansaannoksia! (tai siis kuvaajana, mutta anyway)

Ihan putkeen tuo homma ei taas järjestäjien puolesta mennyt, joten rotuesittely ei päässyt toteutumaan lainkaan kuten oli suunniteltu. Hatunnostot silti kaikille teille, jotka jaksoitte hevosia tuoda paikalle! Ei ole aina ollut järin helppoa saada hevosia liikkeelle, kun kyse on näinkin lyhyestä suorituksesta, eikä silti mitenkään helposta tai kevyestä päivästä..

Rotuesittelyn lisäksi vuonohevonen oli esillä Ponyn järjestämässä eliittinäyttelyssä sekä näyttelyn yhteydessä käyttöluokkien esittelyssä. Messuhallin pihassa tapahtuvan talutusratsastuksen ja ajelutuksen järjesti tuttuun tapaan Hessi-talli, mutta tällä kertaa yhdessä kummivuonisten kanssa! Messukävijät pääsivät siis halutessaan ratsastamaan vuoniksilla molempina päivinä - mikä voisi olla sen parempaa peeärrää rodulle :)

Messuilla mukana olivat Gnist Varde, Usvaniityn Middnattsprinsesse, Ny Vestergårdens Niclas, Kotalan Glimrende Rosa, Solsikkens Fjella, Langthjems Silja sekä Lökke Line.

Ja tältä se näytti:















































Erityisterkut vielä sille innokkaalle lukijalle, joka tulit juttelemaan Onnellinen hevonen -kojun lähistöllä :) Sain ehkä juuri sitä lisäinspiraatiota blogin päivitykseen, mitä tässä on välillä vähän kaipailtu..!