Kiitos!


Aika huikea fiilis. Siis olla palkittavana vuoden parhaana rotublogina yhdessä oikeasti paljon luetumpien blogien ja tunnetumpien bloggaajien rinnalla, tässä kuvassa siis Kaktun (Katku ja Futura) sekä Katjan (Kavioliitossa 30v) seurassa. Ehkä juuri sen tähden, kun blogimme on selvästi pienemmän mittakaavan tuntemattomampi blogi, tulee tähän saavutukseen suhtauduttua sitäkin nöyremmin ja entistä suuremman kiitoksen kera. Kiitos teille, jotka olette äänestäneet ja jaksatte seurata tätä blogia! ♥ 

Täytyy myöntää, että Blogitallin lopettamisen jälkeen olen ollut lievästi ulkona blogimaailman tapahtumista. Blogien seuraaminen on jäänyt lähinnä muutamaan itselleni rakkaaseen blogiin, sekä toki omiin päivityksiin. En ole koskaan tarkoituksella hakenut blogille huomiota ja lukijoita, saati mitään kaupallisuutta blogin kautta, koska viihdyn varsin hyvin tässä omassa pienessä kuplassamme. Ja kuten olen aiemminkin todennut, olen aina ollut ensisijaisesti "itsekäs" bloggaaja ja tehnyt blogia omista lähtökohdista. En tiedä, kuinka moni enää muistaa, mutta tämä blogihan sai alkunsa viisi vuotta sitten syntyneestä tarpeesta tallentaa muistiin Lotan kuntoutuksen vaiheet.

Lotta palasi ylläpidosta neljän kuukauden ikäisen varsansa kanssa ennen blogin aloitusta. Tamma oli kamalassa kunnossa, ja meillä alkoi pitkä ja hidas prosessi rakentaa siitä jälleen hevosen näköinen. Mitään takeita vanhan imettävän tamman kuntoutumisesta ei ollut. Pian huomasin oman Facebook-tilini olevan täynnä pelkkää LottaLottaLotta, jolloin meille heräsi Sirin kanssa ajatus, pitäisikö aloittaa blogi Lotan kuntoutumiskertomuksista sekä varsan kasvusta ja koulutuksesta? Saisimme "yksiin kansiin" talteen kaikki kuvat ja tarinat matkan varrelta. Ja samalla tiellä ollaan edelleen!

Ei sitä voi edes sanoin kuvata, kuinka onnellinen olen siitä, että Nemon elämä on tässä blogissa tallennettuna lähes täydellisen tarkasti kaikkine ylä- ja alamäkineen aina varsan syntymästä saakka. Olen suuresti kiitollinen itselleni ja Sirille siitä, että olemme jaksaneet kirjoittaa blogia, tallentaa tänne kuvia ja videoita molempien varsojen elämästä. Muistoihin on niin helppoa ja ihanaa palata blogin kautta.

Miksi sitten blogi on julkinen, jos kirjoitamme pääasiassa itsellemme? Yhtä lailla kun haluan jakaa kuulumisia hevostemme arjesta, haluan tuoda blogin kautta esille itselleni tärkeitä asioita. En halua tuputtaa mielipiteitäni väkipakolla kenellekään, mutta ehkä herättää ajatuksia ja tietoutta tietyistä teemoista. Toivottavasti blogin kautta ovat nousseet esille esimerkiksi lajityypillinen hevosenpito, positiivinen vahviste koulutuksessa, pihattoelämä sekä vuonohevonen rotuna! Näiden puolesta voisin puhua vaikka kuinka paljon.

Rotublogeja ei Suomessa taida olla paljoakaan? En oikeastaan edes tiedä, miten rotublogi määritellään? Sen kuitenkin tiedän, että tämän blogin tarkoitus on olla ennen kaikkea rotublogi! Olen kuulunut Suomen Vuonohevosyhdistyksen hallitukseen kymmenen vuoden ajan, ylläpitänyt Vuonisfoorumia netissä, nettisivuja ja blogia vuonohevosvarsan elämästä jo yli kymmenen vuotta sitten, sekä ollut aktiivisesti mukana vuonistapahtumissa Suomessa ja pariin otteeseen ulkomailla. Tiedän ja tunnen paljon vuonisharrastajia, mutta valitettavasti esiin ovat nousseet myös rodun ulkopuolisten näkemykset ja asenteet rotua kohtaan.

Vuonohevonen on aina ollut minulle se ainoa oikea, ja aivan älyttömän tärkeä asia elämässäni. Olen aina halunnut olla mukana edistämässä rodun tunnettavuutta, tiedon jakamista ja tekemässä peeärrää rodun hyväksi. Tämän blogin koen olevan yksi oma keinoni tuoda rotua esille. Vuonohevonen ei toki sovellu läheskään kaikille ihmisille. Jo pelkästään tämän rodun vuoksi tiedän blogimme olevan vain marginaalisen ryhmän kiinnostuksen kohteena, ja se on ihan ok. Ei ketään voi pakottaa tykkäämään tietystä rodusta, ja vuonis taitaa olla yksi juuri niitä rotuja, jotka eivät monenkaan ihmisen sielunelämää hetkauta suuntaan jos toiseen. Tai sitten heilauttavat juuri sinne väärälle puolelle.

Ja itse asiassa juuri nämä negatiiviset fiilikset ja vanhat väärät käsitykset ovat ne, joita pyrin korjaamaan tuomalla rotua esille blogissa laajemminkin. Vuonohevosia on ollut Suomessa yli 30 vuotta, mutta silti monet yhä luulevat, että kaikki vuonikset ovat pelkkiä tappijalkaisia puskaponeja (hei, kuten meillä!), jotka hädin tuskin selviävät helpon c:n kouluradan, neljänkympin esteet, joilla perä lentää jatkuvasti ja jotka jyräävät taluttajansa yli ensimmäiselle ruohomättäälle. 

Jos edes yhden lukijan käsitys on muuttunut tämän blogin ansiosta, koen ehkä jossain onnistuneeni.. :)

Pyrin jatkossakin pitämään vuonohevoset vahvasti esillä tässä blogissa myös omien hevostemme lisäksi ja toivon, että lukijat jaksavat pysyä matkassa mukana seuraamassa näiden "pellossa elävien pullaponien" elämää ♥  (kuten ruskealla foorumilla joskus asia ilmaistiin, hih)

Kiitos!!

Lisäoppeja harjanleikkuuseen



Jokaista vuonohevosen omistajaa koskettaa yksi yhteinen "murheenkryyni": hevosen harjan leikkuu! Tai ainakin niitä omistajia, jotka haluavat pitää hevosensa harjan siistinä ja edustuskelpoisena. Olen kirjoittanut aiemmin varsin luetun postauksen Näin leikkaat vuonohevosen harjan, mutta koin vielä tarpeelliseksi palata tähän aiheeseen. Kiitos kaikille, jotka olette postausta kommentoineet, kuulemma se on tavoittanut yleisönsä ja osoittautunut hyödylliseksi vuonisharrastajien parissa :)

En jatka enää samoista aiheista kuin edellisessä postauksessa, joten suosittelen lukemaan sen uudemman kerran läpi, jos harjan leikkaus on jokseenkin uusi tuttavuus. Sen sijaan pyrin antamaan muutamia käytännön vinkkejä siihen, miten leikkuussa ja etenkin harjan muotoilussa voisi päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Moni varmaan edelleen miettii; miksi harja pitää leikata? Ei sitä pidäkään. Ei kukaan käske leikkaamaan harjaa. Tämä on enemmänkin 1) vanha perinne, joka kunnioittaa vuonohevosen historiaa, sekä 2) tapa korostaa hevosen parhaita puolia ja tehdä siitä edustavamman näköinen.

Oikein leikattu harja on kuin siistit varusteet tai kiiltäväksi suittu turkki. Paitsi että harjan merkitys on vielä suurempi. Se muuttaa koko hevosen ulkonäköä. Harjan mallilla on mahdollista "piilottaa" hevosen puutteellisia osia rakenteessa sekä tuoda esille parhaita puolia. Toisaalta myös väärin leikattu harja voi onnistua pilaamaan koko hevosen ulkomuodon. Minua itseäni harmittaa suunnattomasti katsella väärin leikattuja harjoja. Niitä näkee valitettavasti paljon. Ja harjan malli todellakin vaikuttaa koko hevosen ulkoiseen olemukseen. Melkein siis voisin sanoa, että monesti jopa pitkä tukka on paremman näköinen vaihtoehto, kuin millään tavalla epäsiisti (hoitamatta jätetty tai väärän muotoinen) lyhyt harja.

Kesälaitumella ei ole niin väliä, onko harja kuosissa vai ei.

Myös pitkä tukka onkin suloinen ja sopii monelle hevoselle. Kotielämää viettävän vuonon voi hyvällä omallatunnolla pitää myös pitkässä liehuletissä, jos itse tykkää sitä katsella. Sen sijaan kaiken sorttisiin julkisiin esittäytymisiin ei voi muuta kuin hyvin vakavasti kehottaa leikkaamaan harjan oikein, ja näyttelyissä se on jo pakollista. Kisoissa tyyli on vapaampi, ja malleja sekä tapoja näkee laidasta laitaan. Keskitytään tässä nyt kuitenkin vain siihen, mikä on "oikea ja perinteinen" tapa leikata harja, ja miten siihen parhaiten pääsee.

Tähän väliin on pakko lisätä taas yksi edustava ja kaikin puolin huoliteltu hevonen: Nemon isä Trollguten oripäivillä.

Vuonohevosen harjanhuoltajan elämää ehdottomasti eniten helpottava nyrkkisääntö numero yksi kuuluu: Pidä harja aina siistinä! 

Voi kuinka paljon helpompaa harjan leikkaaminen onkaan, kun malli on oikein, ja leikkuuväli on tiheä. Leikkaus käy nopeasti vanhaa jälkeä pitkin, eikä koskaan tarvitse miettiä, onko harja nyt hyvässä linjassa vai ei.

Vanhaa kasvurajaa pitkin leikkaus käy kätevästi! Tässä leikkuuväli on jo varsin pitkä, ja harjaan on ehtinyt tulla kaksi kasvujälkeä.

Muista aina tarkistaa harja molemmilta sivuilta, edestä ja takaa, kun olet sen leikannut. Tässä muutoin tasaisessa lopputuloksessa on oikea reuna selvästi pidempi kuin vasen.

Kun kerran on löytänyt juuri omalle hevoselleen sopivan harjan mallin ja mitan, suosittelen pitämään siitä kiinni! Hevonen on aina edustuskelpoinen, kaikista kuvista tulee kivoja muistoja, kun hevonen näyttää niissä hyvältä, ja itse pääsee tosiaan paljon helpommalla. Paras leikkuuväli harjalle onkin noin pari viikkoa. Tällöin harjan saksii kuin ohimennen hevosen harjauksen yhteydessä, ilman että tarvitsee varata sen suuremmin aikaa tai ylimääräisiä hermopiuhoja hyvään lopputulokseen päästäkseen.

Olisipa elämä aina näin helppoa.. Jostain syystä harja kasvaa kuin varkain, ja eräänä kauniina (tai todennäköisemmin sateisen harmaana) päivänä huomaat taas ihmetteleväsi, kuinka hevosen harja rehottaa vallattomana joka suuntaan. Pitäisiköhän sille tehdä jotain? Ja mistä aloittaisi?

Toisinaan tukka näyttää tältä, kuten Lotalla viime kesänä..

Kaikilla tavoin "vääränlaisen" harjan korjaus riippuu täysin siitä, missä kunnossa harja on lähtötilanteessa. Yllä olevassa kuvassa olevaa harjaa lähdin siistimään sillä, että leikkasin koko harjan pois. Jos tukka on niin pitkä, että se selvästi kaatuu jo niskalle, ei sen oikeaan muotoon leikkaaminen enää välttämättä auta. Toki jouhet saattavat vielä nousta pystyyn, kun niitä vaan lyhentääkin, mutta ensinnäkin mallin löytäminen taittuvaan harjaan on lähes mahdottomuus, ja silti harja saattaa jäädä roikkumaan sivulle. Helpoin keino liian pitkän harjan korjaamiseen on aina leikata koko harja pois mahdollisimman juuresta! Se kasvaa kyllä takaisin entistä ehompana, ja tällöin sen voi jo kasvuvaiheessa ohjata oikeaan muottiin. Toki uuden harjan kasvuun saa varata aikaa monta kuukautta.

Minulla on vain kourallinen kuvia tallessa Nemon ja Rouskun isoveljen nuoruusvuosilta. Ja nekin melkein kaikki pilaa räjähtänyt harja! Miksi oi miksi en ole pitänyt sitä aina siistinä?? Älkää tehkö samaa mokaa..

Pyysin vuonohevosten omistajilta kuvia jollain tapaa "virheellisistä" harjoista, ja käynkin nyt niistä muutamia läpi esimerkkien valossa. Tiedän, että moni omistaja tuskailee jatkuvasti harjan kanssa, kun ei vaan syystä tai toisesta saa sitä sellaiseksi kuin haluaisi, vaikka säännöllisesti harjaa leikkaakin. 

Omasta kokemuksesta voin sanoa ehdottomasti suurimman ongelman (ainakin Suomessa) olevan liian pitkäksi jätetty harjan etuosa. Eli heti niskan takana jouhet ovat lähes poikkeuksetta liian pitkät, ja tämä vaikuttaa koko harjan malliin ja hevosen ulkonäköön.

Tapaus 1) nuoren oriin kesälaiduntukka

Kuva: Nelli Helin

Aloitin tällä kuvalla, koska tällainen näky on hyvin tuttu monelle vuonohevosen omistajalle! Tässä hevosella on selvästi ollut siististi leikattu harja, mutta kesällä vietetyn laidunloman aikana tukka on jäänyt hoitamatta, ja on päässyt kasvamaan liikaa pois mallistaan. Kun omistaja hakee tältä näyttävän hevosen laitumelta "parturiin", voi ensimmäinen ajatus olla pieni tuskanhiki. Mutta itse asiassa tilanne ei ole laisinkaan paha. Tässä vaiheessa harja on vielä hyvin pystyssä, joten siitä saa varsin mallikelpoisen helpostikin. Suurin ongelma tässäkin tapauksessa on etuosa, joka on ilmeisesti jo alkujaan jätetty liian pitkäksi, ja sen tähden harottaa muuta tukkaa enemmän.

Itse lähtisin korjaamaan tämänkaltaisen harjan leikkaamalla sen oikeaan muotoon, mutta hieman lyhyemmäksi. Uusi harja kasvaa nopeasti, jolloin malliin leikattu harja saa pian siistin ilmeen ja oikean kaaren. Erityisen tärkeää tässä tapauksessa on leikata niskan takaa kaikki rehottava tukka erittäin lyhyeksi, jotta myös sieltä kasvaa siisti ja pysty jouhi.


Yllä olevassa kuvassa on hyvin summittainen viiva, mistä lähtisin tukan lyhentämään. Se on tarkoituksella edestä jopa liian lyhyt, jotta niskan takaa saisi kasvaa lähes kokonaan uusi ja siisti jouhi. Tällaisen tukan hienoksi saaminen ei varmasti kestäisi montaa viikkoa.

Alapuolella on yksi kuva, josta näkee, kuinka todella lyhyeksi harjan etuosa kannattaa leikata. Tällöin se pysyy yhtä siistinä kuin koko muu harja, ja malli näyttää hyvältä. Tämä kuva on Norjasta sirkuskoulun esityksestä.


----------

Tapaus 2) liian paksu ja sivulle kaatuva harja

Kuva: Päivi Pekola

Omistaja totesi tämän harjan olevan niin paksu, että se kaatuu sivulle. Äkkiseltään katsottuna (toki kuvista on vaikea sanoa todellisuutta) harja ei näytä laisinkaan niin paksulta, että se tämän tähden kaatuisi, ainoastaan liian pitkältä. Tässä tapauksessa todennäköisesti pelkkä harjan lyhyemmäksi leikkaaminen niskan takaa auttaisi siihen, että harja kasvaisi taas suoraan ylös ja pysyisi pystyssä. Kun harja on oikein leikattu korvien takaa, ei se edes pysty kaatumaan, sillä jouhen tulisi olla noin sentin mittainen harjan yläosassa. Tätä harjaa yrittäisin siis korjata vain leikkaamalla sen hyvin lyhyeksi edestä, sekä samalla pyöristämällä koko harjan mallin.

Lisään tähän pari esimerkkiä sivulle taittuvista harjoista. Alla olevassa kuvassa on liki täydellisesti leikattu harja, kuvan olen ottanut Norjassa oripäivillä käyttökokeessa. Harja on edestä hyvin tiivis ja lyhyt, joten sieltä se ei pääse taittumaan. Sen sijaan koko harja on niin paksu, että korkeimmalta kohdalta se alkaa kaatua sivuille, vaikka onkin tasaiseksi leikattu. En tiedä, onko tätä harjaa ohennettu vai ei. Tällainen "kaatuminen" ei varsinaisesti vielä haittaa mitään, kun jouhet kuitenkin ovat selvästi pystyssä.



Alla toinen esimerkki ehdottomasti liian paksusta - mutta tässä kuvassa myös liian pitkästä - harjasta. Rouskun isällä Rasmuksella on aivan valtaisa tukkapehko, ja olinkin ottamassa itselleni projektia sen oikeaan muotoon saamisesta. Pelkkä harjan lyhennys auttoi huomattavasti, mutta harjan etuosa oli silti niin valtaisan paksu, etten saanut sitä mitenkään pysymään kuosissa pelkällä lyhennyksellä. Tällöin aloinkin opetella harjan ohennusta, mitä suoritin vain harjan yläosaan ja vain mustiin jouhiin. Valitettavasti mitään kuvia projektin etenemisestä ei taida olla, mutta jo muutamalla ohennuskerralla sain kyllä harjaa paremman näköiseksi. Oli tuo vaan todella hidasta ja hankalaa hommaa, kun sen yritti tehdä siten, ettei ohennuksen jälki näkyisi harjassa. Harvalla vuonolla onneksi on noin paksu musta osuus harjassa, mutta jos on, siitä on kyllä varaa ottaa pois.


Leikkauksen ja kevyen ohennuksen jälkeen harja parani jo näin paljon.


----------

Tapaus 3) "ihan liian pitkä"

Kuva: Sini Salminen

Tämä on juuri se vaihe, jolloin monet omistajat heräävät ajatukseen, pitäisikö harjalle kenties tehdä jotain.. Kyllä pitäisi! Jälleen eletään juuri niitä ratkaisevia hetkiä, jolloin tukka alkaa pian roikkua sivuilla. Harjan näyttäessä tältä, on hyvin suositeltavaa pian napata sakset käteen ja leikata se oikeaan muotoon! Oikeastaan tässä vaiheessa ei edes tarvitse ajatella mitään muita toimenpiteitä. Harja on edestä aivan liian pitkä, mutta muutoin jouhet näyttävät siisteiltä ja ovat yhä pystyasennossa (nekin jotka nyt vähän harottavat, nousevat luultavasti leikkauksen jälkeen), joten tällainen tapaus on yhdellä leikkuulla korjattu.

Hieman vinossa olevaan kaulaan on hirmuisen vaikea piirtää leikkuuviivaa, mutta tässä jälleen hyvin summittainen vapaan käden ohje harjan pyöristykseen.


----------

Tapaus 4) jouhet katkeilleet, liian pitkä ja väärän mallinen harja

Kuva: Anniina Ojala

Kaikilla hevosilla on tapana rapsuttaa itseään milloin mistäkin, ja tämä on ihan normaalia. Sen sijaan jos rapsutus on niin jatkuvaa, että harja hinkkautuu aina pois, on syytä selvittää, mistä asia johtuu ja mitä sille on tehtävissä. Tyypillisintä jouhien katkeilu onkin kesäisin. Tällöinkin toki jokaisen omistajan olisi suotava järjestää hevoselleen olosuhteet, joissa se pääsee paahtavaa aurinkoa ja ötökkäparvia katkuun, eikä altistu jatkuvalle paahteelle ja kutinalle. Kuitenkin kesäisin katkeilleet jouhet yleensä korjaantuvat talven koittaessa. 

Yllä olevassa kuvassa on kolme ongelmaa korjattavana, ja ne kaikki hoitaisin leikkaamalla harjan hyvin lyhyeksi. Uusi jouhi kasvaa jälleen siistimpänä lyhyestä varresta, ja uutta harjaa kasvatellessa sen pystyy jälleen vähitellen aina kasvun alusta alkaen leikkaamaan oikeaan muotoon. Ei siis ihan viikon parin juttu tämä operaatio, mutta lopputulos on varmasti hyvä, kun harjan pitää kuosissa. Alla taas summittainen korjausoperaatio.

----------

Tapaus 5) harjan korkein kohta on liian edessä



Ja nyt pääsimme tähän ehkä omasta näkökulmastani pahimpaan virheeseen, mitä leikkuussa voi tehdä! Tämäkin on valitettavasti hyvin tyypillinen näky - joskus enemmän ja joskus vähemmän pieleen leikattuna, mutta jättämällä korkeimman kohdan lähelle korvia, pystyt hyvin helposti pilaamaan koko hevosen ylälinjan ja kaulan mallin. Harmillisinta lienee vielä, että monikaan ei tajua leikkaavansa pahasti pieleen näin tehdessään!

Tässä mallikuvassa virhe on hyvin lievä ja harja näyttää jopa suht hyvältä. Sen sijaan toiset todellakin leikkaavat korkeimman kohdan heti niskaan, ja se näky on järkyttävä. Koska minulla ei ole nyt näyttää "tyypillistä" pieleen leikattua mallia, piirsin tähän samaan kuvaan punaisen korjausviivan lisäksi sinisellä, miten monesti leikkauskaari kulkee.. Eli punaisella jälleen, miten lähtisin tätä mallia muuttamaan, ja sinisellä se, miten monesti epähuomiossa(?) näkee leikattavan. Huomaatte varmaan eron?


----------

Tapaus 6) ja tämä tarina on pakko jakaa kokonaan: 

"Netissä tuli joskus vastaan kuva vuoniksesta, jonka harjaan oli tehty "raitoja". Siis leikattu tasaisia pätkiä harjan vaaleasta osasta pois. Mahtavaa, ajatteli muuan hölmö teini eli minä, ja päätti ennen koulukisoja kokeilla uutta tyyliä. Tulos oli niin ruma, että koko vaalea osa piti leikata pois. Tästä on 13 vuotta, enkä ole hevoselle sen koomin uutta tyyliä harkinnut. Tuolloin koulukisoissa tosin joku ilmeisesti luuli, että tämä on jotain uutta aaltoa ja jopa kehui imuriharjaisen hevoseni ulkomuotoa."

Kuva: Anna Jokinen

Vastaavia kokemuksia on varmasti monella vuonon harjaa leikanneella - aina ei voi mennä ihan putkeen! :D Huvittavina tässäkin on se, että suurin osa rotua tuntemattomista ei näe mitään eroa oikein tai väärin leikatulla harjalla, saati ymmärrä harjaan leikattuja kuviointeja. Sen sijaan toisen vuonisharrastajan silmissä ero on aivan valtaisa.. Mutta mitäpä tässäkään enää muuta voit tehdä, kuin pyöristää mustaa osaa ja antaa valkoisen kasvaa leikaten niitä sopivasti, kunnes raidat kohtaavat toisensa, ja saat jälleen tasaisen harjan. (tai toki leikata mustankin osan kokonaan pois)

Lähes kaikki ovat varmasti nähneet vuonohevosia, joilla on tarkoituksella harjan keskiosa korkeammalla kuin valkoiset sivut. Tätä kutsutaan tanskalaiseksi sururaidaksi, joka leikataan silloin, kun hevonen vetää ruumisarkkua. Jokainen voi siis oman harkintansa mukaan miettiä, haluaako sellaisen leikata, mutta näyttelyihin ei ainakaan kannata sururaidan kera lähteä. Jos sururaidan osaa leikata siististi harjan pyöreän muodon säilyttäen, voi sekin olla ihan siisti näky. Alla olevassa kuvassa äidillä ja pojalla on sururaidat harjoissaan.


----------

Ja vielä loppuun tiivistetysti kolme tärkeää seikkaa, joita noudattamalla pääset varmasti hyvään lopputulokseen!



1. Koko harjan tulee jatkua yhtenäisenä, samaa linjaa kulkevana kaarena!
Hevosen taivuttaessa itsensä oikein, harjan mallin tulisi mukailla rukinpyörän kaarta.

2. Leikkaa harjan etuosa lyhyeksi!
Jouhien mitta korvan takana on vain noin yhden sentin! 

3. Korkein kohta kuuluu niskan paksuimpaan kohtaan!
Harjan leikkaus noudattaa niin sanotusti kultaista leikkausta, eli korkein kohta on noin kaksi kolmasosaa koko harjan mitasta korvista kohti säkää katsottuna.

Mukavia leikkuuhetkiä!

Reellä mennään vaikka vesisateessa!


Hei onhan täällä vielä lunta maassa! Ainakin kaksi milliä! Onko teilläkin? Sen kerran kun lunta on, ei haittaa vaikka mittari näyttää plussaa ja vaikka taivaalta tulisi pieniä kiukkuisia eukkoja; reellä on ajettava.


Nemo on kyllä ollut niin innoissaan. Se ihan selvästi tykkää tuosta touhusta, ja kieltämättä reen vetäminen sopii sille kuin nenä naamaan. Ja onpa minunkin mielestäni paljon kivempaa istua reen kyydissä lumihangessa kuin noissa meidän työkärryissämme. Nemolla on selvästi sama fiilis - vaikkei kyytiin pääsekään.







Minua niin huvittaa katsoa näitä Nemon ravikuvia! Etenkin noita suoraan sivusta kuvattuja. Miten voi hevonen ollakin noin pieni, töppöjalkainen paksu pötkylä, joka kipittää pientä ravia eteenpäin (muka niin terhakkaana) nenä joko maassa tai taivaassa? Se näyttää vaan niin hauskalta! Tosin kun ikää on kolme vuotta, perässä raskas kuorma ja koko kropan käyttö vielä vähän hakusessa pahasti keskenkasvuisella kakaralla, niin voiko siltä muuta odottaakaan? Ei minun mielestäni. Ei sen tämän paremmin tarvitse osata vielä liikkua. Hauskinta tässä ehkä onkin, että näitä kuvia voi verrata muutaman vuoden kuluttua reen edessä otettuihin ravikuviin! Jos niissä ei ole tapahtunut muutosta (edes vatsan koossa!!), sitten voi alkaa jo ollakin vähän huolissaan..






Vaikka Nemon treenit ovatkin pääasiassa aina olleet kevyitä hyvämielen harjoituksia, missä nuorella hevosella on kivaa, täytyy myöntää, että tänään mentiin jo mukavuusalueen ulkopuolelle ja lujaa. Eipä tuo paakkuuntunut onnettoman ohut kerros nuoskalunta enää juurikaan edesauta reen kulkua. Käytiin kuitenkin heittämässä maastolenkki, jonka aikana hevonen sai tosissaan tehdä töitä. Osa matkasta oli kyllä pakko kävelläkin, kun lunta oli niin vähän, emmekä istuneet molemmat kyydissä kuin hetken matkaa. Oikeastaan liikkeelle lähtö on pahin, kun reki suorastaan jämähtää pehmeään maahan kiinni. Hienosti Nemo kuitenkin tsemppasi ja selvisi lenkistä! Ehkä ensi kerralla sitten jotain vähän kevyempää taas vaihteeksi..

Herra heitti jopa pari pukkia reen edessä pellolla, ja otti laukalle, kun pyydettiin ravaamaan. Nämä olivat niin selviä protesteja siitä, että homma oli Nemolle liian raskasta. Onneksi tuo hevonen on kaikessa tekemisessään ja reaktioissaan niin läpinäkyvä, ettei sen fiiliksistä voi erehtyä..


Maisemat on ihan kivoja, vaikka lunta onkin vähän..

Reittivalinnat on pop! Sieltä mistä pääseen hevonen, sieltähän kyllä tulee myös reki!




Nemon fiilis oli tätä luokkaa.. "Tylsää, mälsää, en jaksa, mennään kotiin!"

Herran reenattu reisilihas :D


Ensin spurtataan..

Ja kas näin lentää peppu, peppu lentää näin.

Voi sitä reen edessä näemmä laukatakin.

Tai sitten vaan ravailla ihan nätisti.



Neljä kertaa ehdittiin nyt käydä reellä ajamassa. Enää sitä ei kyllä perään laiteta, vaikka tämä onneton lumikerros sattuisikin pysymään maassa. Odotellaan suosiolla uuden lumen satamista, ja mieluummin vähän paksumpaa pakkaslunta, ennen kuin lähdetään liikenteeseen. Voin jo mielessäni kuvitella, kuinka ihania rekikuvia kirkkoreen kanssa pystyykään saamaan, jos ja kun tänäkin talvena saamme vielä oikeasti paksut nietokset ja ihania helmikuisia pakkaspäiviä! 

Tiesittekö muuten, että nahkaverhoilu on ihan käsittämättömän hintaista! Itse reen kunnostus ei ole mitään verrattuna siihen tuleviin nahkaosiin. Vaikka keinonahkaa ovatkin. Tilan isäntä halusi tämän reen kunnostaa, se ei siis ole minun omaisuuttani eikä minun pussistani pois. Mutta ei voi kuin hattua nostaa Heimolle, ja nöyrästi kiittää, että tulemme vielä saamaan tuon vanhan reen ajoon. Onneksi on ihmisiä, jotka haluavat vaalia vanhoja perinteitä :)






Tässä taas tämä Nemon tyylikäs selkä notkolla, pää taivaissa, takajalat jossain ihan omassa maailmassaan asento.

Terhi kävi toistamiseen vuolemassa Nemon kaviot nyt kenkien pois jättämisen - eli vajaa parin kuukauden - jälkeen. Ihan huikeaa, kuinka paljon näinkin lyhyessä ajassa voi tapahtua muutosta! Nemon kaviot eivät ole varmaan koskaan näyttäneet yhtä hyviltä, mitä ne nyt ovat. Olen kaksi vuotta kuunnellut sepän kommentteja siitä, ettei tämä hevonen voi olla kengättä. Se on pakko kengittää, jotta sen kaviot saadaan oikeaan asentoon. Lopulta annoin periksi ja laitoin hevosen kenkään. Tai alun perin halusin vaan hokit alle, mutta siitä jatkettiin kengällistä elämää. Yli puolen vuoden jälkeen kaviot eivät edelleenkään olleet sitä, mitä pitäisi, ja sitten tulikin liuta muita ongelmia päälle.

Vähitellen vähitellen.. Nyt jo ne alkavat näyttää pieniltä ja pyöreiltä, ja ennen kaikkea suorilta kavioilta.

Olen niin onnellinen siitä, että vihdoin ymmärsin ottaa kengät pois. Harmittaa taas toki vietävästi, etten ole tajunnut ottaa Terhiä avuksi jo kauan kauan sitten. Mutta toisaalta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja käytännön oppi kun tuppaa olemaan se paras oppi, kaikkea on kokeiltava, jotta voi taas viisastua :)

Etukavion tilanne tällä hetkellä. Kesäisen paiseen reikä näkyy edelleen. Säteet ovat kasvaneet aivan älyttömästi siitä, mitä ne olivat, kun kengät otettiin pois.

Kavion ja koko jalan asento ei ole vielä koskaan ollut yhtä "oikein" mitä se nyt on, ja edelleen toki etukavioissa on korjattavaa. Meneehän siinä aikaa, että vino kavio pääsee kasvamaan suoraksi. Takakaviot ovat suorastaan täydelliset, mutta nehän ovatkin olleet aina kengättä ja aina melko lailla priimaa. Vielä kun saataisiin joskus tämä ihme tapahtumaan myös etukavioiden osalta.. Ainakin suunta näyttää erittäin hyvältä. Pitäisi joskus oikein kaivaa esiin kaikkia vanhoja kaviokuvia ja vertailla muutoksia niiden osalta. Materiaalia ainakin olisi pilvin pimein parin vuoden ajalta.

Piti tehdä monen kuukauden jälkeen makuutreenit kentällä. Nemo selvästi tiesi, mitä siltä odotetaan, muttei halunnut mennä märkään sohjoiseen maahan makaamaan. Ja tämä onkin yksi tärkein asia makuulle menon opettamisessa: ikinä stä ei pakoteta, vaan hevosella on aina täysi vapaus valita, haluaako se mennä makuulle vai ei! Niinpä me teimme pienen käyntiharjoituksen.

Herkkupalkalla totta kai.

Ja kun postauksen aloitti pieni lumiukko made by Kiia, loppuun vielä vähän isompi ja vinksahtaneempi ukkeli. Nemokin ihmetteli tätä uutta kaveria aitan pihassa :D

Ai niin, Kiia halusi ehdottomasti, että laitan tämän videon blogiin. Joten tässä vielä Kiialle! ♥