kengittäjä
,
Hän voisi olla ihan muuta, esimerkiksi nyt vaikka riippuvainen tarhakavereistaan ja kieltäytyä lähtemästä lenkille lainkaan -mutta ei, huomatessaan minut heinäkasaltaan hän lähtee talsimaan minua vastaan, odottaa nätisti, että saan riimun päähän ja lähtee talsimaan perässäni kuin paimenkoira.
Laiskanpulskea hän on, sitä en voi kieltää, mutta se sopii minulle vallan mainiosti. Pidän hevosista jotka ovat rauhallisia ja tuntuvat miettivän ennenkuin toimivat. Hän kuitenkin tekee mitä pyydetään ja enemmänkin. Roppe on tutkiskelija, utelias, lapsellinen (mikä tietysti on täysin ymmärrettävää kaksi vuotiaalta), rohkea ja hyväntahtoinen. Sen yrittäminen ei tunnu loppuvan koskaan. Välillä huomaan oikein herkistyväni siitä miten tunnen kuinka hän luottaa minuun ja on melkein valmis hyppäämään vaikka pihakaivoon kanssani. Meillä on se jokin -mä luotan siihen ja se muhun ja se on ehkä parhain tunne mitä ikinä voi hevosen kanssa saavuttaa.
Tiedän ettei eläintä saisi inhimillistää ja yritän aina sisäistää sen ettei hevonen koskaan tee mitään pahuuttaan, kieroillakseen tai tahallaan. Joskus kengittäjämme päivitteli sitä kuinka aikuiset naiset hevosen saatuaan alkavat pitää tätä kuin jonain barbin hevosena, pukevat sitä pinkkeihin takkeihin ja sukkiin (loimiin ja pinteleihin), lässyttävät ja höösäävät minkä kerkiävät, poneista tulee mamman pikku palleroita joita varjellaan kuin tiikeriemot konsanaan. Tunnistin paasauksesta itseni, tosin yhdessä asiassa olin eri mieltä -en ikinä pukisi Roppea vaaleanpunaiseen :)
Minusta siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, teen samaa koirillenikin ja tiedostan kyllä sen, että en ole heidän äitinsä vaikka mamiksi itseäni heille kutsunkin. Tiedostan myös senkin, että äiti on aina oikeassa! Minua on toteltava ja siitä en lipsu tai ainakin yritän olla lipsumatta :)
Viikonloppuna käytiin Ropen kanssa lenkkeilemässä. Lähdin ekaa kertaa sen kanssa kaksistaan pitemmälle junaradan ali. Ajattelin että jos en nyt sitä tee-en tule tekemään sitä koskaan. Pihaympyröissä pyörimisestä ollaan saatu jo tarpeeksi. Junan kohtaaminen Ropen kanssa on oikeastaan ainoa asia mitä pelkään. Voisin kohdata junan kyllä niin että se näkee sen lähestyvän, mutta en niin, että olemme juuri tunnelissa kun juna pyyhältää ylitsemme. En halua että se säikähtäisi niin että saisi traumoja. Selvisimme kuitenkin ilman yhtään junaa. Toki niitä kauempana nähtiin ja ihmeteltiin. Juostiin ja käveltiin paljon. Normaalisti talutan häntä niin, että pidän kokoajan riimusta kiinni. Toki tästä vanhan ja viisaan hevosmiehen neuvosta välillä lipsun jo ihan koulutus syistäkin. Tällä kertaa kun olin sitonut Rouskun päähän naruriimun niin talutin häntä luonnollisesti pelkästä köydestä. Päätin kokeilla kuinka mukana hevonen on kanssani. Aloin kiihdyttää vauhtia kävellen= Roppe kiihdyttää, aloin hiipiä hiljaa= Roppekin alkaa hiipiä hiljaa, pysähdyn= Roppekin pysähtyy, maiskautan ja lähden juoksuun= Roppekin lähtee juoksemaan, vien kättä lähemmäs itseeni= Roppe tulee ihan viereen, vien kättä kauemmas= Roppe siirtyy kauemmas. Hän toimii kuin ihmisen mieli ja kaikki tämä köyden ollessa kokoajan löysänä. Varsa on täysin rauhallinen ja keskittyy. Se tekee juuri niinkuin pyydetään. Juuri tällaisina hetkinä olen ylpeä siitä, että minä olen hänen ihmisensä!
Miten paljon tuota taaperoa voisi enää rakastakaan ja juuri kun luulen ettei mitenkään hän kumoaa sen olemalla niin viisas pieni sielu <3
Hellantuutelis sentään
Ropsu-Popsu on niin mainio, että huomaan hymyileväni joka kerta leveästi lähtiessäni tallilta. Tänäänkin. Tämän pienen pojan huumori ja käyttäytymistavat ovat niin omaa luokkaansa. Hän on niin helppo, ihana ja huvittava etten voisi parempaa hevosta ekaksi hevoseksi edes pyytää. Olen onnekas, tiedän.Hän voisi olla ihan muuta, esimerkiksi nyt vaikka riippuvainen tarhakavereistaan ja kieltäytyä lähtemästä lenkille lainkaan -mutta ei, huomatessaan minut heinäkasaltaan hän lähtee talsimaan minua vastaan, odottaa nätisti, että saan riimun päähän ja lähtee talsimaan perässäni kuin paimenkoira.
Laiskanpulskea hän on, sitä en voi kieltää, mutta se sopii minulle vallan mainiosti. Pidän hevosista jotka ovat rauhallisia ja tuntuvat miettivän ennenkuin toimivat. Hän kuitenkin tekee mitä pyydetään ja enemmänkin. Roppe on tutkiskelija, utelias, lapsellinen (mikä tietysti on täysin ymmärrettävää kaksi vuotiaalta), rohkea ja hyväntahtoinen. Sen yrittäminen ei tunnu loppuvan koskaan. Välillä huomaan oikein herkistyväni siitä miten tunnen kuinka hän luottaa minuun ja on melkein valmis hyppäämään vaikka pihakaivoon kanssani. Meillä on se jokin -mä luotan siihen ja se muhun ja se on ehkä parhain tunne mitä ikinä voi hevosen kanssa saavuttaa.
Tiedän ettei eläintä saisi inhimillistää ja yritän aina sisäistää sen ettei hevonen koskaan tee mitään pahuuttaan, kieroillakseen tai tahallaan. Joskus kengittäjämme päivitteli sitä kuinka aikuiset naiset hevosen saatuaan alkavat pitää tätä kuin jonain barbin hevosena, pukevat sitä pinkkeihin takkeihin ja sukkiin (loimiin ja pinteleihin), lässyttävät ja höösäävät minkä kerkiävät, poneista tulee mamman pikku palleroita joita varjellaan kuin tiikeriemot konsanaan. Tunnistin paasauksesta itseni, tosin yhdessä asiassa olin eri mieltä -en ikinä pukisi Roppea vaaleanpunaiseen :)
Minusta siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, teen samaa koirillenikin ja tiedostan kyllä sen, että en ole heidän äitinsä vaikka mamiksi itseäni heille kutsunkin. Tiedostan myös senkin, että äiti on aina oikeassa! Minua on toteltava ja siitä en lipsu tai ainakin yritän olla lipsumatta :)
Viikonloppuna käytiin Ropen kanssa lenkkeilemässä. Lähdin ekaa kertaa sen kanssa kaksistaan pitemmälle junaradan ali. Ajattelin että jos en nyt sitä tee-en tule tekemään sitä koskaan. Pihaympyröissä pyörimisestä ollaan saatu jo tarpeeksi. Junan kohtaaminen Ropen kanssa on oikeastaan ainoa asia mitä pelkään. Voisin kohdata junan kyllä niin että se näkee sen lähestyvän, mutta en niin, että olemme juuri tunnelissa kun juna pyyhältää ylitsemme. En halua että se säikähtäisi niin että saisi traumoja. Selvisimme kuitenkin ilman yhtään junaa. Toki niitä kauempana nähtiin ja ihmeteltiin. Juostiin ja käveltiin paljon. Normaalisti talutan häntä niin, että pidän kokoajan riimusta kiinni. Toki tästä vanhan ja viisaan hevosmiehen neuvosta välillä lipsun jo ihan koulutus syistäkin. Tällä kertaa kun olin sitonut Rouskun päähän naruriimun niin talutin häntä luonnollisesti pelkästä köydestä. Päätin kokeilla kuinka mukana hevonen on kanssani. Aloin kiihdyttää vauhtia kävellen= Roppe kiihdyttää, aloin hiipiä hiljaa= Roppekin alkaa hiipiä hiljaa, pysähdyn= Roppekin pysähtyy, maiskautan ja lähden juoksuun= Roppekin lähtee juoksemaan, vien kättä lähemmäs itseeni= Roppe tulee ihan viereen, vien kättä kauemmas= Roppe siirtyy kauemmas. Hän toimii kuin ihmisen mieli ja kaikki tämä köyden ollessa kokoajan löysänä. Varsa on täysin rauhallinen ja keskittyy. Se tekee juuri niinkuin pyydetään. Juuri tällaisina hetkinä olen ylpeä siitä, että minä olen hänen ihmisensä!
Miten paljon tuota taaperoa voisi enää rakastakaan ja juuri kun luulen ettei mitenkään hän kumoaa sen olemalla niin viisas pieni sielu <3
 |
| Tämä katse kertoo juuri sen kaiken ihanan "mami mä luotan suhun" (ja eikun sinisiä takkeja ja sukkia ostaan) :) |
Olipas ihanasti kirjoitettu :) Viisas varsa sinulla. (Odota vaan teinivuosia ;))
VastaaPoistaKiitos Jilla! Juu ei kannattaisi nuolaista ennenkuin tipahtaa :) ja jottei nyt menisi ihan ylistämiseksi niin kyllä hän joskus vähän hermostuukin (harvemmin tosin), kuopii jalalla tallin lattiaa ja velmuilee tai kiskoisi mielummin heinäkasalle kun keskittyisi koulutukseen, mutta kun niistä ei puhuta niin niitä ei luonnollisesti ole olemassakaan :)
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu. :) Minulla on saman ikäinen ja hyvin samantapainen suomenhevosvarsa. Välillä ihan ihmettelen, miten se voi olla kiltti. Sillä on jo pariin otteeseen ajelutettu lapsiakin kärryillä. Ei olisi muilla meidän hevosilla saman ikäisenä onnistunut! Mutta saa nähdä, onko liiankin rauhallinen mammam mussukka tulevaksi ravuriksi? Ja ei meilläkään pojat sentään pukeudu vaaleanpunaiseen, tammat kyllä pukeutuvat. :)
VastaaPoistaIhana, hieno Rouskutin-Pouskutin ja ihana kirjoitus. :)
VastaaPoistaMä varmaan olisin sit teidän kengittäjän painajainen, kun tykkään ostaa Nasulle kaikkea pinkkiä. xD Tosin muuten en sit kyl oikein sovi siihen muottiin ollenkaa. Harvemmin lässytän ja hyysään normi hommia enempää noiden kanssa. Ehkä sitten vähän, kun kukaan ei oo katsomassa. ;D
VastaaPoistaMulla on käynyt kans tuuri tuon oman varsan kanssa. Ottaa kaiken uuden melko lungisti vastaan ja ekojen ratsastuskokeilujenkin jälkeen voi vaan todeta, että fiksumpaa olisi saanut hakea. Innolla odotan kun se ensi kesänä menee oikein ratsukoulutukseen ja pääsee sit pikkuhiljaa työstämään siitä ratsua. :)