kouluratsastus ,

Auta mua "äiti"!

1/02/2015 11:12:00 ap. Siri 20 Comments

Viime vuoden lopussa jätin vaaleanpunaiset silmälasit taas hetkeksi kotiin ja kohtasin oman "pikku mammanmussu-voipullapallo-tuitui" Popparini sellaisena kun se on, hevosena!
Kovinhan kiltti, yhteistyöhaluinen ja seurallinenhan tuo kaverini on. Usein kuulen siitä seuraavan kommentin: Rohan on kuin ihmisenmieli. Kolme vuotiaaksi se onkin hyvin rauhallinen, lempeä ja laiska :) Se on monen tytön suosikki nallukka jota voi paijata ja pyöritellä mielinmäärin.
Mutta ihmisenmieli voi olla myös pelokas ja arvaamaton. Eri tilanteissa olemme erilaisia.
Kilttienkin ihmisten olkapäillä istuu toisinaan piru.
Ehkei ihan piru hevosen kuitenkaan, mutta silläkin voi olla päiviä jolloin se tuntuu tuittuilevan ja muka ilkeilevän. Hevonen ei kuitenkaan koskaan ole paha, ainakaan tarkoituksella. Eikä se keksi jekkuja vain siksi, että saisi hermoratamme sekaisin. Hevosen käyttäytymiseen on aina jokin syy. Olkoon se opittu tapa, kipu tai pelkotila tai jokin muu syy, se toimii sillä hetkellä katsomallaan parhaalla tavalla. Toimien siis kuin hevonen.

Popparin lyhyeen elämään on mahtunut jos jonkinmoista sattumaa.
Kiitos luojalle me ollaan selviydytty niistä aina ehjin nahoin.
Se mitä meidän pään sisällä sitten tapahtuu onkin toinen juttu,
mutta toisiamme me ei jätetä!!

Niin se teki tapaninpäivän jälkeisenä lauantaina kun ystävämme Anna oli tullut sitä ratsastamaan.
Annalla on vuosien kokemus omasta ja muiden hevosista ja hän kilpailee omalla hevosellaan vaativimmissa luokissakin. Kyse ei siis ollut mistään mun kaltaisesta puolihuolimattomasta tätiratsastajasta vaan taitavasta kouluratsastajasta joka seikkaillut meidänkin blogissa aiemmin, mm ratsastamalla Lotalla sen ensimmäisissä mestaruuksissa pari vuotta sitten.

Olimme saaneet Rouskun turvallisesti kentän aitojen taakse. Marjo seisoi Rohanin oikealla sivulla pitäen sitä kevyesti toisesta ohjasta. Anna siirsi tuolin jolta olemme aiemminkin selkään nousseet sen vasemman kyljen viereen. Kiipesi tuolin päälle ja sitten...
tuoli olikin epätasaisella jäämuhkuroita täynnä olevalla kentällä huonossa tasapainossa ja kaatui Rohanin kylkeen. Anna oli juuri kerinnyt saada jalkansa toiseen jalustimeen kun Rohan rynnisti tuolin säikkäyttämänä eteenpäin. Marjo joka ei moista osannut odottaa ei ollut varautunut sen pitelemiseen, vaikka toki yritti ja Anna puolestaan pomppi yhdellä jalalla sen vierellä koittaen roikkua mukana satulan takakaaresta kiinni pitäen. Sekuntien sadasosissa tapahtuneen pelästymisen johdosta Rohan laukkasi vapaana kentän toiseen päähän ja ravasi sieltä sitten meitä vastaan. 

Siis tartteeks täällä alkaa pelätä hyökkäileviä tuolejakin jo?

Ei muuta kuin uudestaan selkään ilman tuolia. Rohan käyttäytyi hieman rauhattomasti, mutta päästi Annan hyvin selkään. Koska kenttä oli huonossa kunnossa Anna päätti ratsastaa sillä pellolla.

Rohan oli kovin eteneväinen ja ilmeisesti pudottanut korvansakin kentälle ja keskittyi ihan muihin asioihin kuin työntekoon. Anna huomasi se olevan hieman jännittyneessä mielentilassa ja koitti saada tätä kuulolle ja rauhoittumaan. Liekö tuoli-episodi jäänyt sen päähän kummittelemaan? Johtuiko sen epävarmaolotila uudesta ratsastajasta? Sattuiko sen mielentila olemaan vain normaalia pirteämpi? Oliko satula päässyt valahtamaan liian eteen kentällä tapahtuneen ryntäyksen johdosta joka aiheutti sille epämukavan olotilan? Kaikki nämä, joku näistä tai ei mikään näistä aiheutti siinä kuitenkin epänormaalin tai täysin normaalin reaktion kun Anna yritti nostaa sillä ekan kerran ravin.
Se teki normaalia isomman pukin ja sitten se vaan päätti ottaa hatkat.

Hmmm, kiikuttaisinko Annan pellon toiseen päähän vai en? Kas siinä pulma...

Tilanne näytti sen pakenemisesta huolimatta olevan hallinnassa sillä ryntääminen ei ollut mitään päätöntä kiitolaukkaa vaan ennemminkin epämukavasta (??) tilanteesta pois yrittämistä. Anna itsekin sanoi tilannetta jälkikäteen analysoituaan, että poni oli ihan hallinnassa ja hetken jo näyttikin siltä, että hän saa Rouskun pysähtymään ja yllättävä ryntäys päättyy onnellisesti. Anna kun selässä mietti ensin yhdenohjanpysäytystä mitä ei siis Popille ole opetettu ja päätyi ratkaisuun ettei sitä yritä, koska kyseessä nuori kokematon hevonen joka voi kaatua ja näin jatko ratsastuksia ajatellen kokemus voisi olla sille ikävä. Hän siis päätti pysyä vain kyydissä ja saada ponin rauhoittumaan äänellä ja istunnallaan.
Satuin ottamaan kaiken tapahtuneen videolle josta voitte itse katsoa tilanteen kulun.
Videolla näyttää, että satula on valahtanut jo ennen ryntäystä ehkäpä pukin jälkeen tai kentällä sattuneen tuoliturman jälkeen liian eteen ja sen epämukava tunne aiheutti Popin pakenemisen? Mene ja tiedä, mutta lopulta satula epäonnekseen valahti kokonaan pois paikoiltaan hevosen sivulle ja Annan oli täysi mahdottomuus enää pysyä kyydissä.
Hui kauhistus!! Anna makasi maassa ja Popi ryntäsi kauhuissaan kentän takana olevaan metsään satula mahan alla roikkuen.

Marjo huusi Annalle onko tämä kunnossa ja myöntävän vastauksen satuaan hajaannuttiin ponin metsästykseen. Juoksin niin lujaa kuin isolta mahaltani vain pääsin etupihan kautta tielle. Olemme usein samoilleet Popin kanssa tuossa metsässä joten kuvittelin tietäväni reitin mistä kohtaa metsästä hän ryntää tielle. Päästyäni tielle Popi ryntäsi samalla sekunnilla sadan metrin päässä tielle myöskin ravaten pää korskuen ees taas. Huusin sitä nimeltä ja se reagoi siihen samantien. "Äiti on tuolla"! Se tajusi ja lähti ravaamaan minua kohti. Katselin rauhoittavasti puhellen tuota lähestyvää raasua näkyä. Satula roikkui jalustimineen sen mahan alla. Ohjat olivat pyörähtäneet sen vasemman etujalan ympäri ja sen eteneminen oli hieman hankalan näköistä. Se juoksi suoraan eteeni ja pysähtyi kuin sanoen "Help me mommy" Ja "äiti" auttoi. Avasin sotkeutuneet ohjat sen jalan ympäriltä ja irroitin satulayön, Popi seisoi kiltisti paikoillaan ja odotti vapautustaan. Anna oli tässä vaiheessa selvitynyt tielle myöskin. Kiitos luojalle hän oli kunnossa vaikka saikin päähänsä pienen iskun.
Laitoin satulan takaisin sen selkään ja suuntasimme uudestaan pellolle.

Marjokin pääse reippailemaan Popin kanssa pitkästä aikaa.

Olin kantanut selkäännousu tuolin pellon reunalle silloin kun Anna ratsasti sillä ekan kerran pellolle. "Herraisä mikä tuolla pellolla könötää"? Tuumasi Popi. Nosti päänsä ylös ja pysähtyi. Se jännittyi kaviosta korvannipukkaan asti. Tuon taivaallista sen reaktiosta välittämättä suuntasimme tuolia kohti jota popi alkoi kurkotella turvallisen matkan päästä.
Voihan kiesus sentään. Tää on niin mun ja Popin tuuria. Ensin alkuvuodesta rekionnettomuus ja nyt loppuvuoteen ratsastus"onnettomuus". Ihan niinkuin kaikenmaailmaan reet ja kärryt eivät sitä jo tarpeeksi pelottaisi, mutta että vielä tuolitkin. Voi poni parkaa! Mutta eihän näille mitään mahda. Alkupostaukseni selitys tulva, että hevonen on otettava hevosena kertonee jo paljon. En vaipunut synkkyyteen mitä olisin voinut tehdä vaan huomasin heti ajattelevani, että tuulta päin! Mä luotan mun poniin.

Marjorie henkisenä tukena Popille.

Anna ei ymmärrettävästä syystä halunnut enää koittaa ratsastaa sillä ilman taluttajaa. Se tuskin olisi ollut järkevääkään, koska Rohanin mielentila kertoi, että se olisi voinut tehdä pakenemisen heti uuden kerran jos olisi vain tilaisuuden saanut. Niinpä emme sille tätä tilaisuutta suoneet vaan Marjo talutti sitä Annan ratsastaessa. Muutaman käynti kierroksen jälkeen koitettiin vähän raviakin ja Rohankin alkoi rauhoittua ja kuunnella Annan pyyntöjä selässä. Marjo jättäytyi pikkuhiljaa taka-alalle ja Anna ratsasti hetkenaikaa yksikseen ihan rauhakseltaan jopa vähän raviakin.

No käyttäydytään sitten ainakin tää loppupäivä.

Koska poni oli palautunut kokemastaan päätimme lopettaa tilanteen ollessa rauhallinen ja ponin ollessa kuulolla.

Nyt sitten vain taas jännäämään miten tämä kokemus vaikutti sen ratsastamiseen tulevaisuudessa.

Periksi ei anneta kunnes sydänkäyrä on suora ;)

Tässä video Rohanin ryntäyksestä ja Annan putoamisesta.
Olimme juuri hetkeä ennen Marjon kanssa keskustelleet pitäisikö koittaa laittaa Rohanin perään minisukset ja videolla kuulettekin, että päädyimme ratkaisuun ettei ehkä kannata kun poni käyttytyi niin virkeästi. Videolla kuulette paljon muutakin kuten esim. kiroilevaa Siiliä (Siriä) joten siveydensipulit volyymit kiinni katselun ajaksi ;)


You Might Also Like

20 kommenttia :

  1. Olet rohkea kun uskallat kertoa blogissakin nämä asiat jotka eivät ole ihan-niin-mukavia. Kuitenkaan ratsastaja ei toimi tilanteessa niin hyvin kuin voisi. Kädet nousevat luvattoman ylös ja istunta myös. Pitäisi istua rauhallisena alas ja käset pitää alhaalla niin hevonenkin rauhoittuu,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :) Uskallan kertoa nämä asiat, koska koen, että ne opettavat meitä hevosihmisiä lopulta eniten. Vaikka ei tämän olekaan tarkoitus olla mikään opetusblogi! Minä ja Rohan toimitaan kovin usein hyvänä esimerkkinä siitä miten ei pidä toimia :D eikä minua hävetä myöntää sitä. Ennemminkin bojot Annalle, että antoi videon julkaista. Ratsuttajallemme videon näytin ja hän kommentoi hyvin samantapaisesti kuin sinä. Oli sitä mieltä, että satulan valuminen kaulalle oli syypää tuohon ryntäämiseen. Kommentoi, että tuossa kohtaa ratsastajan tasapaino on kultaakin kalliimpi, että pitää yrittää pysyttellä keskellä hevosta ja antaa vaikka tarvittaessa sen laukata, ei nosta käsiä ylös (lisää vaan paniikkia!) vaan käsi alhaalla, pehmeänä, pitkiä pidätteitä ja äänellä rauhoitella. Luulen kyllä, että Anna yritti tätä ja hänellä taisi vain olla liian pitkät ohjat ja liian löysällä ollut satula sitten vielä epäonnisesti kellahti.

      Poista
    2. Eikä sitä aina ammattilaisellakaan pysy ns. oppi ohjaksissa jos tapahtuu jotain yllättävää ja pelottavaa. Ihmiselläkin on se itsesuojeluvaisto, ja uskon että tuossa tapauksessa Anna ajatteli lähinnä juuri sitä että kun nyt vain pysyisi kyydissä ja saisi ponin pysähtymään. Helppoa se on näin ruudun toiselta puolelta sanoa miten pitäisi oikeaoppisesti toimia, myönnän että itsekin ajattelin että ompa kädet ylhäällä, mutta ajateltuani itseni samaan tilanteeseen olisi ne kädet varmasti olleet yhtä korkealla - juurikin sillä ajatuksella että kun nyt poni pysähtyisi ja pysyisin itse kyydissä.
      Onneksi ei pahemmin käynyt ja Popikin rauhoittui loppuviimein :) Ja uskon että jonain päivänä saatte vielä sen reenkin Popin perään ilman ongelmia <3

      Poista
    3. Kiitos Ansku <3 Näinpä tuo Anna taisi ajatella ja pahoittelikin kovasti kun meni tippumaan. Sanoinkin, että melkoinen appasionata tähti olisi saanut olla, että olisi vielä satulassa pysynyt tuon kellahtamisen jälkeen. Vain niin huonoa säkää.

      Poista
    4. Vastaavanlaisen tilanteen kokeneena, nuoren ryöstävän selässä, samalla kun yrittää pysyä selässä ja pitää ne kädet alhaalla (ex-ravuri), on se vaikeaa. Koko ajan oman pään sisällä käy ohjeet, mutta fysiikka on taas vastaan. Kun hevonen lähtee lujaa, yllättäen, tulee siinä istuntaan haastetta, pitää itseään tasapainossa, mutta käykin niin, että menee juuri kuten videoidussa kuvassa. Ja kädet nousee ylös. Samalla lailla olen tullut alas nuorelta kun satula valahti alas, onneksi tuolloin olimme kentällä. Toisen kerran pellolla kun paikka oli jännittävä, lähdettiin omalla luvalla ja tuolloin kykenin jo paremmin hallitsemaan tilanteen ja pitämään kädet alhaalla. Oppia ikä kaikki.

      Kyllä niitä yllätyksiä tulee hevosten kanssa. Tsemppiä. Itse tätä pohdin, jääkö tämänkäänkaltaisista asioista niin suurta mörköä hevosen mieleen vai teemmekö omistajina niistä sellaisen. Esim. jos tuoli nyt kaatui ensimmäisellä kerralla, niin tuleeko siitä hevoselle niin isoa, peljättävä asia, vai arvelemmko näin käyvän ja varomme jo seuraavalla kerralla ja hevonen sen huomaa, että nyt pitäisi taas vähän varoa.

      Poista
    5. No tuokin on kyllä ihan totta, että saattaa itse omalla käyttäytymisellään vaikuttaa joihinkin pelkotiloihin. Tässä tapauksessa tuolin könöttäminen pellolla oli sille kuitenkin sillä hetkellä maailman kauhein asia. Liekö kuitenkaan välttämättä yhdistänyt sitä selkäännousutuoliksi, koska tuoli könötti oudossa paikassa ja sen päällä oli viltti ja muutenkin hepan tunnetilat korkealla ja tosiaan seuraavana päivänä kun Heta yritti selkään meni karkuun, että kyllä sinne päähän jotain kammoa asiaa kohtaan upposi. Mä itseasiassa mietinkin, et tällä kertaa en asiaa sen kummemmin panikoi. Et otan vastaan sen mitä tulee. Esimerkiksi luotan siihen, että kun ekan kerran mennään pellolla niin kulkee hyvin ja jos nyt sattuisi taas ryöstämistä yrittään niin luotan siihenkin, että saadaan se hanskassa pysymään.
      Kiitos tsempistä ja oman kokemuksesi jakamisesta!!

      Poista
  2. Saisiko linkin videoon niin sen voisin katsoa? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä ihmettä, eikö se näykään kaikille? No tässä linkki siihen:
      https://www.youtube.com/watch?v=Tbik4rodYTU

      Poista
    2. Ainakaan minulle kännykkä selaajana ei näkynyt, syy saattaa olla jos sitä upotuskoodia ei ole laitettu vaan liitetty suoraan valikon kautta? :) hurjalta näytti, onneksi ei sattunut pahemmin! Toivottavasti tulevat ratsastukset sujuvat ilman tämän jättämiä jälkiä.

      Poista
    3. Selässä on käyty nyt pari kertaa. Maastossa ja kentällä turvallisten aitojen takana. Selvästi tapahtuma hieman vaikutti aluksi sen käyttäytymiseen, mutta molemmilla kerroilla on rauhoittunut lopulta mukavasti. Eri asia sitten miten käyttäytyy pellolla. Sekin aioitaan testata tässä säiden salliessa pikapuoliin.

      Poista
  3. Oh no, sympatiat täältä! Nuoret hevoset <3

    VastaaPoista
  4. Tiedätkö, ihan saman ikäisenä kävi Torstenille ja minua taitavammalle kuskille aivan sama vahinko. Lainakuski tosin roikkui jalustimessa kiinni noin neljän kierroksen ajan Torstenin vetäessä kiitolaukkaa ympäri maneesia ... Se oli kauheaa. Ilman turvajalustimia en ole Torstenille ratsastanut sen jälkeen päivääkään.

    Joka tapauksessa, Torsteniin vahinko vaikutti valitettavan paljon, sillä nuoren hevosen itseluottamus harvoin kestää moista virhettä ilman seuraamuksia. Onneksi hevoset, joita tässä tilanteessa juuri hevosina kannattaakin kohdella, saavat luoton itseensä ja ratsastajaa kohtaa korjattua melko nopeasti :)

    Tekevälle sattuu, onneksi ilmeisesti molemmat tekijät ottivat vain itsetunto-kolhuja :) Hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit omasta kokemuksestasi! Lohduttavaa <3 Nää on niin ikäviä tapahtumia ettei näitä toivoisi sattuvan kenellekään, mutta silti niitä toisinaan sattuu ellei ole yltiövarovainen (mitä esim mä en oikein osaa olla vaikka olis ihan hyväkin). Yhtälailla näitä tapahtuu taitavillekin ratsastajille. Nuoret on nuoria.
      Rohan on sellanen herkkis, että varmasti tuo siihen jollain tasolla vaikuttaa jonkinaikaa. Ekat selässä olo kerrat tämän jälkeen ovat onneksi kuitenkin sujuneet hyvin joten luottoa löytyy, että sen itsetunto vielä palaa uomiinsa.

      Poista
  5. Oon lukenut tän tekstin varmaan kymmenen kertaa läpi ja katsellut videon. Tää on niin totta! Sitä oma mussua ja vauvaa tule katseltua niiden vaaleanpunaisten lasien läpi, vaikka ei se ole ollenkaan mikään vauva, vaan kapinoiva teini. Välillä vaatii jonkun ulkopuolisen herättelemään, jotta näkee millainen kaveri siellä karvapeitteen alla muiden käsittelyssä majailee. Kyseessä on kuitenkin hevonen vaikka se on niin ihana ja söpö ja halitaan ja pusutellaan ja se tekee hassuja juttuja kuten työntää päänsä syliin.

    Tämä on oikein hyvä kirjoitus. Niistä vastoinkäymisistä tykkään lukea kun ei se maailma ole sellaista pilivilinnoissa leijailua, mitä moni antaa ymmärtää. Arvostan itse että kerrotaan rehellisesti ongelmista ja sitten kehitytään ja kehitystä vasta onkin kiva seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Korjaana <3 Mä just eilen kävin kattoon sun niin osuvaa blogias "sinkoilua ja hevosenkoulutusta" :D ja tulin hyvälle tuulelle Iitun pukkikuvista. Samanlainen "pöllöponi" täälläkin toisinaan. Mulle on varmaan miljoona kertaa sanottu, että älä anna sen ponin rääpiä ja nyhjätä sussa, mutta silti mä vaan annan. Otan siitä sitten täyden vastuun. Jos joskus kuolen sen takia, että se paniikissa on hypännyt mun syliin niin ainakin kuolin sit onnellisena ;) No leikki leikkinä. Vaikka se onkin mamman pallukka niin kyllä mä silti sitä ihan hevosena pidän. Tänään tulee tuutista ulos taas uutta matskua. Stay tuned ;)

      Poista
  6. Olen ollut lukijanasi jonkin aikaa ja nyt on pakko kommentoida. Ihastuin heti blogiisi, koska sinulla on hyvää tekstiä, hienoja kuvia sekä mielenkiintoinen projekti eli siis hevosen koulutus. Mutta vielä ihanana lisänä , että blogissa esiintyvät hevoset on vuonohevosia! :) olen ollut pikkutytöstä lähtien vuonohevosiin ihastunut, mutta olen päässyt toimimaan niiden kanssa vain kerran elämässäni. Ehkä minäkin vielä joskus hankin oman.. :) plussat todellakin rohkeudesta kertoa myös vastoinkäymisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Noora. Olipa ihan kuulla että tykkäät :)
      Vuonohevonen on kyllä niin ihana rotu, että jokaisella hevostytöllä pitäs olla yks siilitukka ehdottomasti! Toivottavasti sullakin joskus!

      Poista
  7. Voi harmi, toivottavasti pojan pääkoppa kuitenkin pysyy kasassa tästä pienestä takapakista huolimatta. Tsemppiä treeniin, teillä on hieno nuori hevonen! On rohkea teko kertoa avoimesti myös ei-niin-onnistuneista hevostelukerroista, hatunnosto teille siitä. Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin virheistä oppii: muistatte varmaan jatkossa kiristää satulavyön erityisen huolellisesti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle tsempistä ja kommentista <3
      Jatkossa ollaan erityisen tarkkoina siitä, että satula laitetaan tarpeeksi taakse ja tarpeeksi kireälle! Popille on itseasiassa tulossa ässä-mallin satulavyö joten satulan pitäisi jatkossa pysyä paremmin paikoillaan tuon säättömän tynnyriponini selässä :)

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi tähän :) Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.